kariikkari

Haluaisitko ottaa tämän profiilin omistajaan yhteyttä? Rekisteröidy käyttäjäksi nyt, se on nopeaa ja helppoa!

Moi!
Nyt kun meno on hieman normalisoitunut koronan jäljiltä ja rajat taas auki niin tarkoitus olisi lähteä takaisin reissun päälle. Mulla on toisen vuoden viisumi Australiaan ja mietin haluaisiko joku lähteä mukaan ainakin osaksi aikaa?

Mitään varmoja suunnitelmia mulla ei juuri ole, mietin Melbournea aloituspisteeksi koska siellä majailee todennäköisesti pari kaveria enkä ole itse siellä vielä käynyt. Aikomus olisi myös tehdä 6kk farmihommia tms kolmannen vuoden viisumia varten. Multa on näkemättä myös mm. Sydney, Uluru, suuri valliriutta ja Tasmania eikä viimeksi tullut surffattuakaan.

Olen 27-vuotias introvertti luonne joten viihdyn myös yksin eikä siis haittaa poiketa välillä eri puuhiin. Biletys esimerkiksi ei houkuttele mutta pienemmissä illanistujaisissa kivan porukan kanssa viihtyisin hyvin. Musta irtoaa silloin tällöin kyllä paljonkin juttua etenkin kahden kesken:D Olen aika spontaani ja rento tyyppi, voin lähteä hetken mielijohteesta jonnekin kiinnostavalta kuulostavaan paikkaan enkä stressaa asioista kovinkaan helposti.
Mua kiinnostaa kaikki kauniit paikat ja luonto eläimineen, hyvä ruoka, suppailu, uida ja snorklata voisin vaikka aamusta iltaan. Myös uusi roadtrip olisi toivelistalla ja viime reissulta kertyikin ihan kivasti kokemusta vasemmalla ajosta:)

Jos Australiaan lähtö on myös sun suunnitelmissa niin laita viestiä ja jutellaan lisää!

Nainen
Joskus
Ei ollenkaan