Matkailmoitukset
Seikkailu Etelä-Amerikassa
Maree
Ikä: 18
Ota yhteyttä
Haaveilen alle kuukauden mittaisesta matkasta joko Afrikkaan tai Etelä-Amerikkaan syksyllä 2012. Olen aina halunnut matkustaa ja seikkailla kuin hahmot joista olen lukenut Jules Vernen kirjoista, ja nyt yritän toteuttaa intohimoni. En ole päättänyt mitään varmaa, mutta tarkoituksena on suunnitella "vanhanaikainen" seikkailu tai tutkimusmatka tuntemattomaan. Vaellus ehkä? Jos Livingstonen matka, seikkailuromaanit tai puhdas löytöretkeilyn ilo ovat lähellä sydäntäsi, saatat olla etsimäni matkakumppani. Iälläsi ei välttämättä ole väliä, mutta ensisijaisesti nuorena etsisin toista nuorta (alle 30-vuotiasta) kumppanikseni. Yksi tosissaan oleva, lojaali matkakumppani jakamaan rasituksen ja onnistumisen tunteet olisi korvaamaton. Kiitos kun luit ilmoitukseni!
Välivuosi reppu selässä, syksy 2012 - ?
Maia
Ikä: 19
Ota yhteyttä
Hola! Etsin ikäistäni ennakkoluulotonta matkaseuraa useamman kuukauden seikkailuun, määränpäänä mielellään Väli-ja Etelä-Amerikka. Tarkoituksena olisi kokea vähän kaikkea matkan ohessa; oppia uutta kieltä, tutustua paikallisiin, kulttuuriin sekä historiaan, oppia jotakin uutta esim. tanssia, surffausta tai sukellusta, sekä pitää hauskaa! Myös paikallisten auttaminen tai vapaaehtoistyö olisi mukavaa. Matkan pituus mielellään 3-7kk, ja joustaa voi aina. Otathan pian yhteyttä jos kiinnostuit! :-)
Autolla Jenkkeihin
Impala 32
Ikä: 33
Ota yhteyttä
Ensi kesänä haluan toteuttaa haaveeni road-tripistä Jenkkilän halki. Jos ajatus kiinnostaa ja taskussa on ajokortti, ota yhteyttä ja aletaan suunnittelemaan sopivaa aikaa ja reittiä. Hyvä jos osaat korjata autoja ;-)
Etsin 2-3 henkilöä jakamaan kustannuksia.
Kuubaan tai Costa Ricaan espanjaa opettelemaan
MiQ80
Ikä: 31
Ota yhteyttä
Hei!
Kiinnostaisiko täällä ketään lähteä kielikurssille Kuubaan, Costa Ricaan tai sinne suunnalle?
Itse olisin kiinnostunut aikuisille suunnatuista espanjan kursseista. Tarkoitus olisi pyrkiä irroittautumaan pariksi viikoksi keväällä tai syksyllä 2012. Toteuttajia näyttää olevan useita.
Olen opiskellut espanjaa ja ollut vaihdossa Espanjassa joten kielen alkeet on jotenkuten hallussa.
Ottakaa yhteyttä jos kiinnostaa. Olisi kiva jakaa reissukokemukset jonkin rennon tyypin kanssa.
Chen hengessä
Che___
Ikä: 20
Ota yhteyttä
Moi! Parikymppinen nuori mies etsii seuraa matkalle Etelä-Amerikan läpi ensi huhtikuussa. Olen menossa käymään ainakin Argentiinassa, Chilessä sekä Macchu Picchun muinaisessa kaupungissa Perussa. Olen kiinnostunut maiden historiasta ja poliittisesta tilanteesta, toivottavasti olet myös samanhenkinen, ettet pitkästy seurassani :)
New York, New York!
New York City Boy ;)
Ikä: 33
Ota yhteyttä
Seikkailunhaluinen kolmekymppinen mies etsii matkaseuraa toisesta samanmoisesta Nykin matkalle helmi-maaliskuun taitteessa 2012. Itse aion reissussa viipyä vajaa pari viikkoa. Aikeissa on nauttia elämästä, syödä hyvin ja vähän ostostella. Klubbailu kiinnostaa, mutta joka ilta en halua baareissa ravata. Sinä luotettava ja avoin tyyppi, tule kaveriksi matkalle rapakon taakse!
”Reilaamaan” Argentiinaan
Iguazu
Ikä: 42
Ota yhteyttä
Oon lähdössä helmikuussa Argentiinaan osittain sukuloimaan ja toisaalta vähän kiertelemään ja etin matkaseuraa!
Osan aikaa majoitus tarjolla pohjois-Argentiinassa, muun ajan vois katella nähtävyyksiä tms.
Toivottavasti osaat espanjaa ja jaksat bilettää!!
Guatemala
Tutkija vm. '79
Ikä: 32
Ota yhteyttä
Haluaisin lähteä Etelä-Amerikkaan. Guatemala päämielenkiinnonkohteena. Kysy lisätietoja. Olen 32-vuotias
akateeminen mies, kiinnostunut kulttuurista ja globalisaatiosta, ei rellestysreissua tiedossa. Matkaseuran toivoisin olevan aikuista, sukupuolella ei väliä.
Panama 29.12-13.1. äkkilähtö
nirppu007
Ikä: 34
Ota yhteyttä
Olen lähdössä Panamaan kahdeksi viikoksi ja jos sinne suuntaan on muita menijöitä, ois kiva jakaa kokemuksia. Matkustan yksin ja olen sen verran sosiaalinen, että tulen toimeen monenlaisten ihmisten kanssa.
Kuuba, Dominikaaninen tv,...
Tuuli
Ikä: 56
Ota yhteyttä
Etsin matkaseuraa Kuubaan tai Domikaaniseen tasvaltaan.Matkan kesto olisi 2-4vk. Voitaisiinko suunnitella yhdessä halpa matka. 2 yhden hinnalla tarjouksista tai jakaa hotellihuone tai kotimajoitus casasta.Harrastan latinotanssia, mutta ei sinun tarvitse niitä osata. Voitaisiin yhdessä syödä tai osallistua retkiin, rannalle tai jos haluat tehdä yksin jotain, sekin käy.Ajankohta voidaan suunnitella yhdessä.